Uudessa Lainesairaalassa vietetään avajaisia

Kuopion alueen nuorten ja aikuisten erikoissairaanhoidon mielenterveyspalvelut keskittyvät jatkossa uuteen psykiatriseen sairaalaan. KYS:n Puijon…

Leikkausosasto muuntui uuteen käyttötarkoitukseen

Kotoa leikkaukseen (LEIKO) ja heräämöstä kotiin (HERKO) toiminta on käynnistynyt Taysin pehmytkirurgian leikkausosastolla. Arkkitehdit Kontukoski…

Värit valokeilassa

Valaistus vaikuttaa tunnetusti sekä toimitilojen viihtyisyyteen että työhyvinvointiin. Suunnittelutyössä valaistuksella on erityisen merkittävä…

Valteri-koulun työmaa etenee talven syleilyssä

Senaatti-kiinteistöjen Oulun K6 -kiinteistöön sijoittuvan Valteri-koulun Merikartanon yksikön peruskorjaustyöt etenevät suunnitellusti ja…

Vanha navetta muuntuu päiväkodiksi

Kontukoski vastaa asemakaavalla suojellun, noin vuonna 1880 rakennetun, Hatanpään kartanon navettarakennuksen perusparannuksen pää- ja…

Hakametsän alueen asemakaavaehdotus on asetettu nähtäville

Tampereen kaupungin yhdyskuntalautakunta on asettanut Hakametsän aluetta koskevan asemakaavaehdotuksen nähtäville 9.11.-11.12.2023 ja nähtävillä olon…

Loppuvuosi on arvioinnin aikaa

Teemme vuosittain laadunhallintaa sisäisen auditoinnin menettelyllä. Auditoinnista tehdään loppuraportti, jota tarkastellaan RALA-sertifikaatin…

Hakametsä kehittyy

Hakametsän alueesta kehitetään parhaillaan urbaania ja kampusmaista liikunnan kaupunginosaa, jonka keskipisteenä on ikoninen Hakametsän jäähalli.…

Tuomi Logistiikalle uusia tiloja

Tuomi Logistiikan laajennus on valmistunut. Laajennuksen myötä Tuomen vuonna 2018 Tampereen Lahdesjärven alueelle valmistuneiden toimitilojen koko…

Peltomaisemaan sovitettu Urjalan paloasema viimeistellään puujulkisivulla

Urjalan paloaseman työmaalla nostetaan ensimmäisen kerroksen seinäelementtejä paikoilleen ja lisäksi sisätäyttöä on aloitettu. Peltomaisemaan…

Kontukoski rejser til Danmark

Toimistomme väki on opintomatkalla Tanskassa 7.-10.6.2023. Vierailemme Kööpenhaminan ja Odensen kiinnostavissa arkkitehtuurikohteissa, nautimme…

TYKS Psykiatrian työmaa etenee

TYKS Psykiatrian ensimmäisen vaiheen uudisrakennus on noussut osaksi Turun kaupunkikuvaa. Julkisivun rappauspinnat ovat parhaillaan työn alla ja…

Haemme kokenutta arkkitehtia

Haemme kokenutta arkkitehtia vastuullisiin projektiarkkitehdin työtehtäviin vanhempainvapaan ajalle. Käy kurkkaamassa tarkempi hakuilmoitus täältä:…

Kuulumisia hybridityön ääreltä

Monilla työpaikoilla on tapahtunut viime vuosien aikana iso muutos, jossa lisääntynyt etätyö on ravistellut perinteisiä toimistokulttuureja.…

Kaupin jalkapallostadion -hanke etenee

Tampereen kaupungin sivistys- ja kulttuurilautakunta sekä asunto- ja kiinteistölautakunta ovat hyväksyneet Kaupin jalkapallostadionin…

KYS Uuden Sydämen laajennus on valmistunut

KYS Uusi Sydän -allianssihankkeen toinen vaihe on valmistunut. Toisen vaiheen uudisosan valmistuttua koko hankkeen laajuudesta on nyt lähes puolet…

Senaatti-kiinteistöjen Oulun K6 -kiinteistön Valteri-koulun työmaa käynnistynyt

Senaatti-kiinteistöjen K6 -kiinteistössä Valteri -koulun peruskorjaushanke on saanut rakennusluvan ja työmaa on käynnistynyt vuoden alussa.…

Oulun museo- ja tiedekeskuksen arkkitehtuurikilpailu on ratkennut

Oulun kaupunki järjesti yleisen arkkitehtuurikilpailun uuden Oulun museo- ja tiedekeskusrakennuksen suunnittelusta. Kontukosken ehdotus Nuotta sai…

Laadukasta suunnittelua ja jatkuvaa kehittymistä

Kontukoskelle Rakentamisen Laatu RALA ry on merkittävä kumppani toiminnan kehittämisessä. Vuosiarviointiin perustuvassa johtamisjärjestelmän…

Raksilan paloaseman harjannostajaiset

Oulun Raksilan paloaseman harjannostajaisia vietettiin torstaina 8.12.2022. Rakennus valmistuu kesällä 2023. Paloasematyömaa on edennyt aikataulussa…

Vuoden Teräsrakenne 2022 -kilpailu ratkennut

Vuoden Teräsrakenne 2022 -kilpailun tulos julkistettiin 23.11.2022 vietetyn Teräsrakennepäivän yhteydessä. Onnittelemme voittajatyön…

H-talon taideteokset ovat valmistuneet

Taiteen ja arkkitehtuurin yhteensovittaminen on tärkeä osa työtämme. Sijoittuvat teokset voivat olla tilaustöitä tai kokoelmasijoituksia ja voivat…

Kontukoskelle uusia osakkaita

Arkkitehdit Kontukoski Oy:n omistuspohja laajenee Petri Kontukosken kutsuttua osakkaiksi arkkitehdit Janne Leinon ja Juho Koistisen sekä…

Uudistimme visuaalisen ilmeemme

Jätimme vanhan Arkkitehdit Kontukoski Oy:n logomme historiaan ja jatkamme matkaamme uudella visuaalisella ilmeellä. Se kertoo selkeämmin siitä, mikä…

Vaasan keskussairaalan H-talo valmistunut

BothniaHigh5 -allianssin toteuttama H-talo on luovutettu Pohjanmaan hyvinvointialueen kuntayhtymän edustajille 22.8.2022. Rakennus suunniteltiin ja…

Mielen ja kuntoutuksen talon rakentaminen etenee

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän (ESSOTE) Mielen ja kuntoutuksen talo valmistuu loppuvuodesta. Uudisrakennus on viimeiseksi…

Turun sataman terminaalin kilpailu ratkaistu

Turun sataman uudesta matkustajaterminaalista järjestetyn arkkitehtuurikilpailun tulos julkistettiin 24.5.2022 pidetyssä julkistamistilaisuudessa.…

Oulun areenan suunnitelmat julkaistu

Oulun tapahtuma- ja elämysareenan selvitys etenee Oulun kaupungin päätöksenteossa. Oulun kaupunginhallitus käsittelee hankkeen jatkoa kokouksessaan…

Pesäpallon 100-vuotisjuhlanäyttämön rakentaminen etenee

Suomen kansallispeli pesäpallo täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Juhlavuoden ja koko Suomen suurin tähdistöottelutapahtuma, Itä-Länsi, järjestetään…

Rauhan ja demokratian puolesta

Arkkitehdit Kontukoski Oy irtisanoutuu venäläisten tuotteiden käyttämisestä. Olemme rauhan ja demokratian puolella - sotaa, inhimillistä kärsimystä…

Turun sataman terminaalin kilpailutyöt julkaistu

Turun sataman uudesta matkustajaterminaalista järjestetyn arkkitehtuurikilpailun ensimmäisen vaiheen kilpailutyöt on jätetty tuomariston…

KYS Psykiatriatalolle rakennuslupa

Kuopion yliopistollisen sairaalan psykiatriatalolle on myönnetty rakennuslupa ja hanke etenee kohti rakentamisen käynnistymistä. Hankkeessa…

Seinäjoen keskussairaalan M-talo valmistui

Seinäjoen keskussairaalan psykiatrian ja kuntoutuksen M-talo on valmistunut. Kyrkösjärven rannalla sijaitsevaan Mahdollisuuksien taloon sijoittuvat…

H-rakennuksen työmaa etenee suunnitellusti

Vaasan keskussairaalan alueelle rakennettavan H-talon toteutus etenee suunnitellusti. Rakennushanke on edennyt aikataulussaan ja pysynyt 141…

Ouluhallissa käynnistyivät Mestaruusliigan ottelut

Keväällä valmistunut ja käyttöönotettu Ouluhallin laajennus mahdollistaa eri palloilulajien korkeimpien sarjatasojen viralliset kilpailut. Uudessa…

Linnanmaan paloasema on valmistunut

Oulun uusi pääpaloasema, Linnanmaan paloasema on valmistunut. Paloaseman käyttäjänä on Oulu-Koillismaan pelastuslaitos. Suunnittelussa on noudatettu…

Toimisto kesäreissussa

Toimiston henkilökunta reissasi yhteisten kesäpäivien viettoon 17.-18.6.2021. Kävimme vierailemassa kahdessa sairaalakohteessamme: M-talon työmaalla…

Janne Leino Arkkitehdit Kontukoski Oy:n varatoimitusjohtajaksi

Arkkitehdit Kontukoski Oy:n varatoimitusjohtajana ja toimitusjohtajan sijaisena aloittaa 1.6.2021 arkkitehti SAFA Janne Leino. Hän on toiminut…

Voitto Hakametsä Sport Campus -kilpailussa

Arkkitehdit Kontukoski Oy on voittanut Tampereen kaupungin järjestämän Hakametsä Sport Campus - konsepti- ja toteutuskilpailun osana Peab Oy:n ja…

Tyks Psykiatrian suunnittelu käynnistynyt

Turun yliopistollisen keskussairaalan Psykiatrian uudisrakennuksen arkkitehti- ja pääsuunnittelijoiksi on valittu Arkkitehdit Kontukoski Oy,…

Haemme kesätyöntekijöitä

Arkkitehdit Kontukoski Oy tekee rakennus- ja sisustussuunnittelua sekä hankkeiden esisuunnittelua. Suunnittelukohteemme ovat vaativia julkisen…

Hyvää uutta vuotta 2021!

Toivotamme hyvää ja toiveikasta uutta vuotta kaikille yhteistyökumppaneillemme ja asiakkaillemme! Päivitämme parhaillaan nettisivujamme ja palaamme…

Hyvinvointia liikkeellä

Lasten ja nuorten liikunnallisen harrastustoiminnan tukeminen on meille yhtä mieluista kuin liikuntapaikkojen suunnittelu. Tänä vuonna meillä oli ilo…

KYS Psykiatriatalon suunnittelu käynnistyy

Kuopion yliopistollisen sairaalan uuden Psykiatriatalon suunnittelijoiksi on valittu Arkkitehdit Kontukoski Oy ja Raami Arkkitehdit Oy. Noin 15 000…

Taysin uudistamisohjelman suunnittelijat on valittu

Tampereen yliopistollinen sairaala on valinnut Tays uudistamisohjelman loppuvaiheen rakennuttamisen ja suunnittelun konsulttiryhmän. Arkkitehdit…

Vastuullisuus on ympäristötehokkuutta

Linnanmaan paloaseman suunnittelua ja rakentamista tehdään yhteiseen ympäristötavoitteeseen sitoutuen. Uudelle paloasemalle haetaan kansainvälistä…

Hämeenkyrön paloasemalle rakennuslupa

Hämeenkyrön paloasemalle on myönnetty rakennuslupa. Pää- ja arkkitehtisuunnittelusta vastaa Arkkitehdit Kontukoski Oy. Suunnittelussa noudatetaan…

Ouluhallin työmaa etenee

Ouluhallin peruskorjauksen ja laajennuksen työmaa etenee aikataulun mukaisesti. Peruskorjausosan työt valmistuvat pääosin kesän 2020 aikana ja…

Linnanmaan paloaseman työmaa käynnistynyt

Oulun uusi pääpaloasema, Linnanmaan paloasema on saanut rakennusluvan ja työmaa on käynnistynyt. Rakennuksen peruskiven muuraustilaisuus pidettiin…

Toimisto etätyössä

Valtakunnallisen poikkeustilanteen vuoksi emme toistaiseksi vastaanota toimistolle vierailijoita. Osa suunnittelijoistamme on siirtynyt…

KYS:in uusia tiloja otettiin käyttöön

KYS Uusi Sydämen ensimmäinen rakennusvaihe on valmistunut. Kymmenkerroksinen uudisrakennus on noin viidesosa koko KYS Uusi Sydän -hankkeesta. Uusissa…

Toimistolle myönnettiin RALA-sertifikaatti

Rakentamisen Laatu RALA ry on myöntänyt Arkkitehdit Kontukoski Oy:lle RALA-sertifikaatin, joka on julkinen vahvistus yrityksemme toimintajärjestelmän…

KYS Uusi Sydän on Vuoden työmaa

KYS Uusi Sydän -hankkeen 1. vaiheen työmaa on palkittu Vuoden työmaa 2019 -palkinnolla. Allianssin päätoteuttajana on Rakennusliike Lapti Oy.…

Toimisto opintomatkalla Belgiassa

Arkkitehdit Kontukosken väki matkailee loppuviikon (13.-16.11.2019) Belgiassa tutustuen Brysselin, Gentin ja Bruggen arkkitehtuuriin ja kulttuuriin.

Ouluun kaksi uutta paloasemaa

Arkkitehdit Kontukoski Oy on mukana yhteiskuntakiinteistöihin erikoistuneen kiinteistösijoittaja Hemsön työryhmässä, joka voitti hankintakilpailun…

Kohti vähähiilistä rakentamista

World Green Building Week'iä vietetään 23.-29.9.2019. Juhlistamme sitä kertomalla, että Arkkitehdit Kontukoski Oy on ryhtynyt tänä syksynä Green…

H-rakennuksen työmaalle torninosturit

Vaasan sairaanhoitopiirin H-uudisrakennuksen työmaalle on pystytetty kaksi korkeaa torninosturia. Isomman nosturin varren korkeus perustuksesta…

Toimisto kesäpäivän vietossa

Toimiston henkilökunta vietti perjantaina 14.6.2019 kesäpäivää Valkeakoskella, Hyvinkäällä ja Helsingissä. Kuulimme käyttäjien kokemuksia…

H-rakennushanke toteutusvaiheeseen

Vaasan sairaanhoitopiirin H-uudisrakennuksen toteutuksesta vastaava Bothnia High 5 -allianssi siirtyi kehitysvaiheesta toteutusvaiheeseen. Allianssin…

Mikkelin Perhetalo on valmistunut

Mikkelin keskussairaalan Perhetalo on valmistunut. Perhetalo on osa Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän ESPER-hanketta.…

M-talon työmaa käynnistynyt

Seinäjoen keskussairaalan psykiatrisen sairaanhoidon uudisrakennuksen eli M-talon työmaa on alkanut. Arkkitehdit Kontukoski Oy vastaa hankkeen pää-,…

KYS Uusi Sydämen harjannostajaiset

Kuopion yliopistollisen sairaalan Uusi Sydän -hankkeen ensimmäisen vaiheen harjannostajaisia vietettiin perjantaina 5.4.2019, kun uudisrakennuksen…

Tuomi Logistiikan toimitilat valmistuneet

Tuomi Logistiikka Oy:n uudet toimitilat ovat valmistuneet. Tuomi Logistiikka Oy on Tampereen kaupungin ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirin omistama…

Arkkitehdit Kontukoski Hopen kumppaniksi

Arkkitehdit Kontukoski Oy on ryhtynyt Hope Tampereen kumppaniksi. Hope - Yhdessä & Yhteisesti ry tekee vapaaehtoisvoimin todeksi unelmaa siitä,…

Bothnia High 5 -verkkosivusto avattu

Vaasan keskussairaalan H-uudisrakennuksen toteutuksesta vastaavalle Bothnia High 5 -projektiallianssille on avattu verkkosivut osoitteeseen…

Hyvinkään sairaala valmistunut

Arkkitehdit Kontukoski Oy:n ja Raami Arkkitehdit Oy:n työyhteenliittymänä suunniteltu Hyvinkään sairaalan laajennus on valmistunut. Sairaalassa on…

Haetaan kokenutta arkkitehtia

Arkkitehdit Kontukoski Oy tekee rakennus- ja sisustussuunnittelua sekä hankkeiden esisuunnittelua. Suunnittelukohteemme ovat vaativia julkisen…

Ouluhallin laajennuksesta kilpailuvoitto

Liikelaitos Oulun Tilakeskuksen järjestämä suunnittelukutsukilpailu Ouluhallin peruskorjauksesta ja laajennuksesta on päättynyt. Tuomaristo valitsi…

Tuomi Logistiikan harjannostajaiset

Tuomi Logistiikan harjannostajaisia juhlistettiin torstaina 13.9.2018. Tuomi Logistiikka Oy on Tampereen kaupungin ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirin…

Uudet paloasemat valmistuneet

Ikaalisten ja Valkeakosken uudet paloasemat on luovutettu käyttäjille. Toiminta alkaa uusilla asemilla lokakuun alussa. Molemmat paloasemat…

Seuraa rakennustöiden etenemistä

KYS Uusi Sydän -hankkeen rakennustöiden etenemistä voi nyt seurata live-kamerasta. Alla olevasta linkistä klikkaamalla pääset hankkeen verkkosivulle,…

Perhetalossa vietettiin harjannostajaisia

Mikkelin keskussairaalan Perhetalolla vietettiin harjannostajaisia perjantaina 1.6.2018. Perhetalon julkisivuille kiinnitetään parhaillaan…

Toimisto opintomatkalla Japanissa

Arkkitehdit Kontukosken henkilökunta tutustui japanilaiseen arkkitehtuuriin Kiotossa ja Osakassa 19.-26.5.2018.

Allianssihankkeen nimeksi Bothnia High 5

Vaasan sairaanhoitopiirin H-uudisrakennuksen allianssihankkeen nimeksi on annettu Bothnia High 5, jolla halutaan ilmaista yhdessä tekemistä,…

Harjannostajaiset Valkeakosken paloasemalla

Valkeakosken uuden paloaseman harjannostajaisia vietettiin torstaina 17.5.2018. Elokuussa valmistuvaan rakennukseen sijoittuu pelastus- ja…

Ikaalisten paloaseman työmaa etenee

Ikaalisten uuden paloaseman rakennustyöt etenevät. Loppukesällä 2018 valmistuva paloasema parantaa pelastushenkilöstön työskentelytiloja ja…

KYS Uusi Sydän -verkkosivut avattu

KYS Uusi Sydän -hankkeelle on avattu verkkosivusto, jossa voi tutustua hankkeeseen, allianssimalliin ja allianssin yhteistyökumppaneihin. Sivuille…

KYS Uusi Sydän -hankkeen kehitysvaihe alkaa

KYS Uusi Sydän -hankkeen kehitysvaiheen allianssisopimus allekirjoitettiin 21.02.2018. Kohteen päätoteuttajaksi on valittu Rakennusliike Lapti Oy,…

Vaasan keskussairaalan laajennuksen suunnittelu alkaa

Arkkitehdit Kontukoski Oy ja Arkkitehtistudio Kujala & Kolehmainen on valittu vastaamaan Vaasan keskussairaalan H-uudisrakennuksen arkkitehti- ja…

Avoimia työpaikkoja

Teemme rakennus-, kaupunki- ja sisustussuunnittelua sekä hankkeiden esisuunnittelua. Tekemisemme syntyy asiantuntevasta yhteistyöstä, jossa…

Toimisto muuttaa

Arkkitehdit Kontukoski Oy muuttaa Tampereella uusiin tiloihin. Toiminta alkaa uudessa osoitteessa, Finlaysoninkuja 9, maanantaina 4. joulukuuta. Muut…

Hyvinkään sairaalan H-rakennuksen harjannostajaiset

Hyvinkään sairaalan H-rakennuksen harjannostajaisia vietettiin iloisissa tunnelmissa torstaina 9.11.2017 hernekeiton, puheiden ja Sonja Lummen…

Ikaalisten paloasema rakenteilla

Ikaalisten kaupunki rakennuttaa kolmostien varteen uuden paloaseman, jonka pääsuunnittelusta vastaa Arkkitehdit Kontukoski Oy. Hankkeen…

KYS Uusi Sydän -hanke allekirjoitettiin Kuopiossa

KYS Uusi Sydän -hankkeen suunnitteluallianssisopimus allekirjoitettiin 12.09.2017. Paikalla olivat toimitusjohtaja Petri Kontukoski (Arkkitehdit…

Perhetalon rakentaminen käynnistynyt

ESPER perhetalon rakentaminen on käynnistynyt Mikkelissä.  Perhetalo kokoaa yhteen lapsiperheiden lähipalvelut sekä toimii alueen erityispalvelujen…

Tesoman jäähalli on valmistunut

Tesoman jäähalli on valmistunut ja otettu käyttöön elokuussa 2017. Vanhan puretun jäähallin paikalle rakennettiin aiempaa isompi jäähalli, jossa…

Valkeakosken paloaseman rakennustyöt käynnistyvät

Arkkitehdit Kontukoski Oy:n suunnitteleman Valkeakosken uuden paloaseman rakennustyöt ovat käynnistyneet. Kesällä 2018 valmistuvaan rakennukseen…

Muumimuseon avajaiset

Muumimuseon avajaisia juhlittiin Tampereella Tampere-talossa ja viereisessä Sorsapuistossa 17.6.2017. Muumimuseon avautumisen myötä valmistui myös…

KYS:n hanke SYKE-ryhmälle

Kuopion yliopistollisen sairaalan Uusi Sydän -uudistushankkeen suunnittelijaksi on valittu SYKE-ryhmä. Uusi Sydän kattaa Puijon sairaalan…

Tampere-talo Teräsrakenne-lehdessä

Tampere-talon muutos- ja laajennushanke on esillä Teräsrakenne-lehden numerossa 2/2017. Artikkelissa esitellään hankkeen toiminnallisia,…

.fi-osoitteet käyttöön

Toimiston sähköiset osoitteet on muutettu .fi-päätteisiksi. Sähköposti- ja internetsivujen osoitteet säilyvät muuten ennallaan, mutta jatkossa…

Hatanpään sairaalan hanke valmistui

Tampereen Hatanpään sairaalan peruskorjaus ja laajennus on valmistunut. Hankkeessa uudistettiin sairaalan pääsisäänkäynti ja aulatilat,…

Tredun auditorio valmistui

Tredu Hepolamminkadun kampuksen päärakennuksen 200-paikkaisen auditorion korjaus valmistui.

Tesoman palloiluhalli palkittiin

Arkkitehdit Kontukoski Oy:n suunnittelema Tesoman palloiluhalli palkittiin Hyvän rakentamisen palkinnolla. Palkinnon myöntää vuosittain Tampereen…

Kaukajärven vapaa-aikatalo otettiin käyttöön

Kaukajärven vapaa-aikatalon peruskorjauksen ensimmäinen vaihe on valmistunut. Ensimmäisessä vaiheessa käyttöön otettiin muun muassa rakennuksen…

Toimisto opintomatkalla Lissabonissa

Toimiston henkilökunta oli arkkitehtuurin opintomatkalla Lissabonissa, Portugalissa 7.-10.10.2016.

Hyvinkään sairaalan peruskivi muurattiin

Kiinteistö Oy Hyvinkään Sairaalanmäen uudisrakennuksen peruskivi muurattiin sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattilan johdolla. Noin 64 miljoona…

Kesäranta Pop-Up avautui

Tampereen Kesäranta Pop-Up puistoalue avattiin Eteläpuistossa tupareilla. Arkkitehdit Kontukoski Oy on vastannut tapahtuma-alueen ranta- ja…

Tesoman palloiluhalli valmistui

Tesoman palloiluhallin rakennustyöt ovat valmistuneet. Halli on suunniteltu eri palloilulajien harraste- ja kilpakäyttöön sekä……

Toimisto vietti kesän avausta

Henkilökunta vietti koulutuspäivän tutustuen toimiston suunnittelemiin valmistumassa oleviin kohteisiin ja juhlistaen kesän avausta.

Psykiatriatalo vihittiin käyttöön

Arkkitehdit Kontukoski Oy:n ja Arkkitehtistudio Kujala & Kolehmainen Oy:n yhdessä suunnittelema Pohjois-Karjalan keskussairaalan uusi…

Tampere-talon laajennus otettiin käyttöön

Tampere-talon laajennuksen tapahtumatilat on otettu käyttöön. Tiloihin sisältyvät muun muassa 230-paikkainen auditorio ja monitoimitila Maestro,…

Hiedanrannan kilpailu alkoi

Tampereen Hiedanrannan kaupnginosan kansainvälinen ideakilpailu alkoi. Kilpailu on yksi suurimpia kaupunkisuunnittelukilpailuita, joka on Suomessa…

Palloiluhallin harjannostajaiset

Tesoman palloiluhallilla vietettiin hankkeen harjannostajaisia 18. päivä helmikuuta. Syksyksi 2016 valmistuvien tilojen keskipisteenä on…

Toimisto valittu M-talon suunnittelijaksi

Arkkitehdit Kontukoski Oy yhdessä Arkkitehtistudio Kujala & Kolehmainen Oy:n kanssa on valittu Seinäjoen keskussairaalan M-talon…

Psykiatriatalon tietomallinnus

Joensuun keskussairaalan Prsykiatriatalon suunnitelmat laaditaan tietomallintamalla. Toimeksiantoon sisältyvät uudisrakennuskohteen vaiheistettu…